Asuntojen vuokravälitys ja asuntovuokraus Tampereella ja lähikunnissa

Asuntosijoittaminen kiinnostaa nykyisin laajasti. Monet sijoittavat säästönsä asuntoon ja haluavat sitä kautta saada säästöilleen mahdollisimman hyvän tuoton. Lisäksi korot ovat edelleen alhaalla, joten asunnon hankkiminen myös lainarahalla on kannattavaa sijoitustoimintaa.

Sijoittajille on erityisen tärkeää, että he löytävät asuntoonsa hyvän ja luotettavan vuokralaisen. Edellä kuvattu vuokralainen maksaa vuokrat ajallaan ja pitää asunnosta hyvää huolta. Tampereella vuokramarkkinat ovat vilkkaat varsinkin alueen runsaan opiskelijamäärän johdosta. Lisäksi Tampere ja sen lähikunnat ovat erinomainen asuntosijoittamisen kohde, koska kyseessä on muuttovoitollinen alue eli Tampereen seudun asukasmäärä kasvaa koko ajan.

Samaan aikaan on myös havaittavissa, että vuokralaisten vaatimukset asuntoja eli heidän kotiaan kohtaan kasvavat. Asunnon hakijat arvostavat hyväkuntoisia asuntoja enemmän kuin ennen. Vuokranantajan onkin viisasta aika ajoin ylläpitää asuntoa erilaisilla pintaremonteilla. Niihin sijoitettu summa sataa varmasti vuokranantajan pussiin sen muodossa, että he pääsevät pintaremontin jälkeen valitsemaan parempien vuokralaisehdokkaiden joukosta asukkaat asuntoonsa. Kunnostamattomiin vanhempiin asuntoihin voi olla haasteellisempaa löytää nykypäivänä hyvää vuokralaista. Hemmax tarjoaa myös yhtenä palvelunaan asunnon pintaremonttipalvelua.

Vuokra-asuntojen välityksessä kaiken kruunaa se, että asunnon vuokraamiseen käytetään hyvää vuokraustapaa noudattavaa asuntovuokraukseen erikoistunutta välitysliikettä. Me Hemmaxilla panostamme siihen, että toimimme hyvällä ja luottamusta herättävällä tavalla sekä vuokranantajan että vuokralaisen etuja vaalien. Luomalla hyvän luottamuksellisen suhteen vuokralaisiin palvelemme samalla myös vuokranantajia parhaalla mahdollisella tavalla, kun he voivat luottaa siihen, että meidän kautta saa hyvän vuokralaisen. Hemmax vuokravälitys tarjoaa neuvontaa sekä vuokranantajalle että vuokralaiselle läpi vuokravälitysprosessin.

Jos olet vuokraamassa asuntoa tai etsit itsellesi uutta vuokrakotia, niin ota meihin yhteyttä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *